Tällä kertaa ei ollut minkään asian esittelyä kokouksen aluksi. Pitkä kokouksesta tuli silti. Pysähdyttiin jo alkurituaaleihin. Valtuuston maaliskuun kokouksen päätösten täytäntöönpanossa käytiin pitkä keskustelu. Talousarvio päätös herätti keskustelun. Lopulta tämäkin laitetaan täytäntöön, joten lopultakin, huhtikuun lopulla, meillä on voimassa oleva talousarvio. Onko uusi Suomen ennätys?

Seuraavaksi pysähdyttiin määrä-alan ostoon V-S SHP:ltä ja alueen vuokraaminen Vakka-Suomen Golf OY:lle. Asia palautettiin uuteen valmisteluun. Valtakunnalliseen saaristo-, rannikko- ja vesistöseminaariin valittiin kaupunkin edustajiksi Jouko Antola ja Birgitta Runola.

Kh:n arvio tavoitteiden ja strategian toteutumisesta hyväksyttiin ja annetaan tiedoksi tarkastus ltk:lle ja valtuustolle. 3 kk:n talouden toteuma keskustelutti pitkään. Keskustelun jälkeen kj. teki uuden päätösesityksen. En ehtinyt sitä kirjata, mutta käytännössä se tarkoittaa kh:n aloittavan valmistelun siitä miten tämänhetkisen arvion mukaisesta 1-2 milj/ € tulojen vähenemisestä selvitään. Muissa asiossa keskusteltiin vielä pitkään ja hartaasti ja monista asioista.