Kh SAI OMALTA OSALTAAN SÄÄSTÖT MELKEIN KAIKKI SIIHEN MALLIIN, ETTÄ NE ESITETÄÄN VALTUUSTOLLE.  Pari kipakkaa asia jäi käsiteltäväksi myöhempien aikojen kokouksiin. Kalannin yläasteen lopetus ja irtisanomiset. Kalannin yläaste puidaan valtuuston talousseminaarissa toukokuun lopulla. Lopetettavat virat kj. tuo seuraavaan hallitukseen. Ei ole hauskaa.

Tehtävien uudelleen järjestelyjä on jo nyt valtuustolle menevässä listassa henkilövähennyksineen. Monet näistä säästöistä tarkoittavat menojen kasvua. Esimerkkinä voisi ottaa vaikka kiinteistöjen korjauksia tekevän timpurin toimen täyttämättä jättäminen. Kaupungilla on kiinteistöjä niin, että korjausta riittäisi 3:kin miehelle, Nyt jätetään 1 toimi täyttämättä ja työ ostetaan ulkoa. Näin on menetelty jo pitkään. Sanoinkin kysessä oleva hölmöläisten peiton jatkaminen.

Sitten on sellainenkin homma kuin jätetään ikkunoita pesemättä. Taitaa sähkölasku nousta. Kesälläkään aurinko ei valaise. Terveys-,varkaiskasvatus-  ja perusopetuksesta tehdään lähes 300 000€:n leikkaukset. Nämä ovat kunnan peruspalveluita jotka pitää hoitaa kunnolla laadullisesti ja määrällisesti. Minun asiantuntemukseni enkä usko muidenkaan luottamusmiesten riittävän arvioimiseen mitä nämä vaikuttavat. Toivottavasti näistä saadaan hyvästi tietoa ennen lopullista päätöstä.