Viranhaltijoiden ja lautakuntien päätöksissä silmä otti pari päätöstä. Kaupungin omistamien vapaarahoitteisten asuntojen vuokria korotetaan 2%. Terveyskeskuksen on valittu uusi lääkäri. Sitä perustellaan mm. sillä, että sopii työyhteisöön, mistä uudesta henkilöstä sellainen tiedetään? Odotetaan vuosi ja sanotaan sitten.

Sitten on pitkä rivi asioita joissa onkysymys rutiinista ja tämä rivi on ollut viime aikoina kasvamaan päin. Eka varsinainen asia on Ukin 400-vuotisjuhlien ajankohta. Saakohan siitä kokouspalkkion. Aikoinaan töissä juhlittiin henkilöstön 10, 20,30 ja 40 vuotispalkintojen jakoa vierastiloista hyvällä aterialla. Kerran eräs ilmoitti ettei tule ellei makseta ylityökorvausta.

Sitten onkin kh:n uusi asia. Kaupunginarkkitehdin poissa ollessa kh päättää kiinteistötoimitukset. Nyt niitä on kymmenen. Hoivatilat OY:lle varataan ja vuokrataan maata Santtiosta, sen perustaman yhtiön lukuun. Vesihuoltopäälliköksi esitetään valittavaksi Kim Westerholm ja varalle Sami Kunvik. Sitten on joukko virkoja, toimia jne koskevia asioita.

Sitten on joukkopako luottamusmies tehtävistä. Eroa pyytävät Timo Järvinen, Veijo Nummi ja Sanna janhonen. Seuraavaksi tarkastellaan kaupungin talouden toteutumista. Sitten on viimeksi siirretty kh:n jäsenten käyttäytyminen. Sitten aloite Käätyjärven kunnostamisesta. Sitä aletaan ensi vuonna suunnitella ainakin esityksen mukaan.