Esityslista on aika köykänen, Eka varsinainen asia on ranta-asemakaavan muutos Oksalanpäässä. Tontti on runsaan hehtaarin. Esittelyssä tontti on metsähallituksen, kaavaluonnoksessa omistajan olevan yksityinsen. Kui näi? En tunne paikkaa, mutta kuvissa näyttää olevan alavaa seutua ja vähimmäis rakennuskorkeus on 2,2 m. Ristiriitaista on tämäkin sen kanssa, että rakennuspaikka halutaan lähelle rantaa.

Virkojen ja tehtävien täyttölupia on jälleen pitkät pätkät. Etsivää nuorisotyöntekijääkin etsitään jälleen. Sitten on osallistuminen digitalisoimishankkeeseen yhdessä Varsinais-Suomen muiden sote kuntien kanssa. Valtio on myöntänyt siihen millin verran ja edellyttää kunnilta 15% osuutta. Ukin osalta se tekee n. 5500 €. Ei taida olla muuta mahdollisuutta kuin osallistua. Sote tulee, olemmeko valmiit? Sitten on yhteistä kumppanuutta edisävä hanke johon Ukin osuus olisi n. 9000€. Näitä tulee jatkuvana virtana. Ei se mitään emmehän ole köyhiä eikä kipeitä. Loput jutu on pieniä eikä rahhaa tarvita.