Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.

Esa Kaitila

Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.

Paperiliitto

Alf Rehn

Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.

Turun Sanomat



Roope Lipasti

Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.

TS Extra

Jälkimaku

VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.

Turun Sanomat

Jälkimaku

Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.

Turun Sanomat

Kommuunisti

Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.

Keva




 

15.04.2010 - 08:27

 Eilen oli Hinku seminaari. Tietoa tuli niin, että kaiken omaksuminen vie aikansa. Mielenkiintoista. Aluksi Kari Koski kertoi Hinku-hankkeen historiaa. Hankkeella Uki on saanut mahtavasti mainosta. Lehtileikkeitä on kertynyt vino pino ja tv-ohjelmiakin on kemmenkunta, Ruotsia myöden. 

Koski kertoi myös Yaralla toteutetusta hankkeesta lyhyesti. Tilaisuuden jälkeen keskustelin yksityiskohtaisemmin hankkeesta paikalla olleen tehtaanjohtaja Koivumäen kanssa. Mahtava hanke. Tehtaan fosfori päästöt ovat olleet jo kauan minimissä, n. 1-2 kg/vrk:ssa ja nyt saadaan myös typpioksiduulit kuriin. Taitaa olla kaupungin vähäpäästöisin tehdas.

Hinkua konsulttina toteuttaneen Reijo Laineen alustus oli seuraavana. Yrityksiä on nyt mukana 40. Tavoitteena on CO2 päästöjen vähentäminen vuoden 2007 tasosta vuoteen 2016 mennessä 85%. Alustus oli mielenkiintoinen sisältäen mm. miten päästöjä on vähennetty ja tullaan vähentämään. Sitran edustaja käytti tässä vaiheessa valmistelemattoman puheenvuoron. Kiitteli kovasti Ukia toimeksi saavana yhteisönä ja esitti kysymyksenkin, mitä tehdään muille kuin hiilipäästöille?

Sitten oli hankkeessa mukana olleiden yritysten vuoro. Ensin Sybimar ent. Rovina. Tekeillä on hanke jossa kaatopaikan kaasupäästöt otetaan talteen ja niillä lämmitetään rakennettavat kasvihuoneet. Tuotteiden jätteet käytetään kaasujen valmistukseen. Kasvihuoneen alle tulee kalankasvatuslaitos jonka vesi lämmitetään kaasuenergialla, vesi ja sen mukana olevat ravinteet kasvihuoneen kasteluun ja perkuujätteet dieselin valmistukseen. Tosi ekologinen laitos. Suunnittelu on menossa ja toteutetaan vuosina 2011-2013. Hinta 8 milj/€.

Rautavalimo kertoi lämmön talteenoton edistyneen valtavasti viime vuosina. Lämpöä otetaan talteen jäähdytysvedestä, hiekasta, ilmastoinnista ja kevyestä polttoöljystä on siirrytty raskaaseen. Uusi innovaatio ottaa talteen valujen jähmettymisvaiheessa vapautuvaa energiaa. Antti Pirilä kertoi omasta maataloudestaan. He tuottavat broilerin kasvatukseen tarvittavia haudontamunia 6% koko maan tarpeesta. Kaikessa lämmityksessä on siirrytty öljystä hakkeeseen. Päästöt ovat vähentyneet n. 75% ja rahaa samanverran.

V-S Lämpö kertoi tähän asti pärjänneensä Yaran hukkalämmöllä. Nyt lämmön tarve on kasvanut ja suunnitteilla on kiinteitä polttoaineita käyttävä laitos. Hakkeen kulutus on kasvanut niin paljon, että polttoaineen saanti huolestuttaa. 

Ylimääräisenä esittelijänä paikalla oli Nordic. He kertoivat näinä päivinä paperisodan Jyväskylästä Ukiin siirtymisestä tulevan valmiiksi ja vappuna toimisto avataan Vason myllyssä. Yhtiö valmistaa tuulimyllyjen mastorakenteita koko luokassa 12-72 m. Esittelijä kertoi kannattavan tuulimyllyn minimi korkeuden olevan 20m. Sillä korkeudella tuuli on riittävän tasaista. Myllyt eivät pysty hyödyntämään puuskia. Myllyt sisältävät hydraulisen kaadon ja pystytyksen.

Tosi mielenkiintoinen seminaari. Vaikea ymmärtää sitä suurta joukkoa joka ei kutsua noteerannut.

 

 

saisitteko kirjoitti 15.04.2010 - 09:06
vielä loppumaan kiinalaisten henkilöautojen ostamisen? sitten alkaa tapahtua hinkua. toki yaran ilokaasupäästötkin on hyvä asia.
ketä kutsuttiin kirjoitti 15.04.2010 - 09:08
onko jotain tietoa?
Harto Forss kirjoitti 15.04.2010 - 09:12
Tuodaanko kiinalaisia henkilöautoja? Ei varmaan merkittävästi. Ellet tarkoittanut mopoautoja. Olettaisin kutsutun Hinku hankkeessa mukana olevat yritykset ja kh. Tarkoitin poissa olevilla hallitusta.
Jorma Aaltonen kirjoitti 15.04.2010 - 09:26
Yksi on Uudesskaupungissa yli muiden, ainakin minun mielestäni: VAHTERUS Oy. Yhtiö on maailmanlaajuinen ja valmistaa lämmönvaihtimia, joita käytetään kylmätekniikassa, lämmönsiirtiminä. Tuota tekniikkaa käytetään nimenomaan lämmöntalteenotossa, ehkä siellä rautavalimollakin

Hinkuhanke on varmasti tuonut mainosta kaupungille, toivottavasti siihen liittyvät muutkin kunnat. meillä on velvoitteita EU:ssa hiilipäästöissä ja näitä myös varmasti lasketaan mukaan, kun kokonaispäästöjä mitataan.
JOS EDES kirjoitti 15.04.2010 - 09:44
suurimmat kirjoitusvirheet saisi pois niin olis ihan jees. ei kai noilla jutuilla nyt niin tulenpalava kiire ole ettei niitä ehdi oikolukea.
Harto Forss kirjoitti 15.04.2010 - 10:42
Eihän jutuilla kiire ole, mutta olen kovin hätäinen enkä oikein jaksa lukea omia kirjoituksiani.
SMILEHOW kirjoitti 15.04.2010 - 12:36
- että onko se tuo Harton mainitsema typpioksiduuli samaa tavaraa kuin ILOKAASU, josta paikallinen talvisotaan ja merenkulkuun erikoistunut US tänään raportoi ? - Jos on ja sen määrä on vähentynyt vakka 90 %, niin en yhtään ihmettele, miksi Ukilaiset ovat niin h-tin TOTISIA ! Niiltä puuttuu ilokaasua ! - Voisko Harto ne suodattimet poistaa, pliis!
Vai onko HINKU niinku tärkeämpi kuin ILO ??
ilokaasusta kirjoitti 15.04.2010 - 13:54

samaa asiaa ovat
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ilokaasu
RIVIVALTUUTETTU kirjoitti 15.04.2010 - 14:47

Valtuuston esityslista 26.4.tuli verkkoon. Pelkkkiä aloitteita tuodaan tiedoksi ... Istuuko HARTO >> KHALL vielä ensi maanantaina, vai onko tässä kaikki asiat ?? - Jos on niin eipä päästetä korkeinta päättävää elintä talousahdingostamme keskustelemaan ??- Ehkä se ei sitten kosketa lainkaan valtuutettuja, pääsevät kuin koira veräjästä ....
Harto Forss kirjoitti 15.04.2010 - 16:00
Smilehow: Kyllä se on ilokaasu ja kyllä ne suodattimet pitäisi ehdottomasti poistaa. Vaimokin sanoi aamulla lehtiä luettuaan, että kyllä hän nyt ymmärtää miksi olet muuttunut eläkkeelle jäätyäsi.
Rivivaltuutettu: Kyllä tyhjältä näyttää. Edellinen kokous peruttiin ja nyt ei ole kuin tiedoksi annettavia asioita. Korjaa siinä sitten taloutta. Hallituksella on vielä maanantaina kokous. En tiedä onko sieltä tulossa mitään todellista asiaa. Toisaalta eihän enää kokouksia televisioida niin sama vaikka siellä nukkuisikin.
MUUTTUNUT MIES kirjoitti 15.04.2010 - 16:22

- no mutta millaiseksi HARTO sitten olet muuttunut ?- Vakavan totiseksi vai kun jäit pois Kemiran ilokaasun katkuista ?
- ei kannata vielä siirtyä "nukkuvien puolueeseen", joku (=enemmistö)tekee kuitenkin ratkaisut - ilman TV-kameroitakin !
- mutta vois kaupungin JOHTO sentään valtuustoa informoida, missä jamassa ollaan - ehkä niin tekeekin - jos hoksaa ?!
Harto Forss kirjoitti 15.04.2010 - 16:45
Täytyy maanantaina valistaa. Varmasti muutenkin hoksaavat.
Jess kirjoitti 15.04.2010 - 20:06
http://www.aluesanomat.fi/uutiset.php?id=249
muutto vasoon kirjoitti 15.04.2010 - 23:24
siis onko nordic joku työvoimavuokrausfirma? vai harton kirjotusvirhe?
Lukihäiriö kirjoitti 16.04.2010 - 01:14
Muutto Vasoon ei taida olla lukitaitoinen. Alla ote Hartsin jutusta.

Ylimääräisenä esittelijänä paikalla oli Nordic. He kertoivat näinä päivinä paperisodan Jyväskylästä Ukiin siirtymisestä tulevan valmiiksi ja vappuna toimisto avataan Vason myllyssä. Yhtiö valmistaa tuulimyllyjen mastorakenteita koko luokassa 12-72 m.
Harto Forss kirjoitti 16.04.2010 - 06:10
Kovasti on sekoitettu, mastonrakentaja työvoimanvuokrausfirmaan. Muutto Vasoon ei ole varmaan lukenut juttuani. Yhtiön virallinen nimi on OY Nordic AG Ltd. En käyttänyt virallista nimeä kuten en muistakaan yrityksistä.
Anonyymi kirjoitti 16.04.2010 - 06:22
Muutto Vasoon ei ole pc:n käyttötaitonen. Ens tulee työvoimanvuokraus. Lisää hakemalla löytyy kyll oikeaki. Tyhmyyde merkki ku ei huomaa omaa avuttomuutta vaa alkaa piikittelee muita.
Nordic kirjoitti 16.04.2010 - 06:32
Oy Nordic AC Ltd. Ceellä.
nordic  kirjoitti 16.04.2010 - 10:21
hakusanana googleen antaa ekana henkilövuokrausfirman. että sellaista suunta-ampumiusta heh heh.
hyvä että "joku" jo kuuden jälkeen aamulla ottaa kantaa rajusti jonkun tyhmyyteen. ketä ihme niin aikaisin juuri tälläiseen asiaan?
missä on  kirjoitti 16.04.2010 - 14:25
nordicin yritystiedot. tekeekö tulosta vai mikä firma?
Harto Forss kirjoitti 16.04.2010 - 15:29
Yrityksen tiedot löytyvät netistä: nac.fi
ei löydy kirjoitti 16.04.2010 - 17:03
nac.fi sivulta mikä on esimerkiksi yrityksen liikevaihto tai henkilökunnan määrä. Onko perustettu 2009?
Harto Forss kirjoitti 16.04.2010 - 19:04
Näitä sivuja mistä näitä saa on paljon. Osiin tarvitaan rekisteröityminen ja osa maksaakin. Nyt tulee mieleen lähinnä patentti- ja rekisterihallitus, Kauppalehti, Fonecta jne. Täytyy niitä alkaa katella vähän myöhemmin, on nyt vähän kiirettä. Pääset varmasti Googlella pitkälle itsekin. Tosin taloustiedot ovat usein maksullisia.
Harto Forss kirjoitti 16.04.2010 - 19:22
Alla tämän firman osakkaasta uutinen Keskisuomalainen lehdestä

Esa Salokorvelle ehdollista vankeutta
A A 11.12.2007 16:34 (Päivitetty 11.12.2007 16:34)
Kuva: Risto Aalto
Esa Salokorpi.
Lisää aiheesta
Luottamustehtävissä jatko on vielä epäselvä 12.12.07 0:01
Heli Paananen

Jyväskyläläinen yrittäjä ja kaupunginvaltuutettu, kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Esa Salokorpi, 40, tuomittiin tiistaina viiden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Jyväskylän käräjäoikeuden mukaan mies syyllistyi velkojain suosintaan sekä velallisen petokseen. Syyte verorikkomuksesta hylättiin, samoin kuin syyttäjän vaatimus liiketoimintakiellosta.

Oheissakkona Salokorpi tuomittiin maksamaan 30 päiväsakkoa, josta maksettavaksi tuli 1 620 euroa. Lisäksi Salokorpi ja kolme muuta miestä tuomittiin yhteisvastuullisesti maksamaan erilaisia vahingonkorvauksia yli 58 000 euroa.

– Sen verran kun päätöksen perusteluja olen asiantuntijoiden kanssa katsonut, on päädytty siihen, että siinä on valittamisen perusteet ja tullaan asia hovioikeuteen viemään, Salokorpi kommentoi.
Tämähän on kirjoitti 16.04.2010 - 22:39
hyvä juttu. Ei muuta kuin tervetuloa UUTEENKAUPUNKIIN!
oliko jossain referenssikohteita kirjoitti 17.04.2010 - 22:49
tämä nordic ac:n tekemistä torneista? tietääks joku?
Mene kirjoitti 19.04.2010 - 18:18
Mene Aquariuksen pihaan, siinä oli ainakin kerran yksi.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Viimeksi luetut

Tällä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.

Åsa Schwartz: NefilitHymyHymyHymy

Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.

James Pattersson: Pahan  kidassaHuuto

Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.

Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesäJalka suussaJalka suussaJalka suussa

Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.

Vikas Swarup: Syyllisten seurueNolostunutNolostunutNolostunut

Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.

Wilbur Smith: Vaaran vesilläKlink Klink (raha)

Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.

 

Yhdistykset
Laskuri