Eilisen talousarvio seminaarin jälkeen on jo joitakin mielipiteitä blogeihin tullut. Kaikkia yhdistää mielestäni toivottomuuden tunne. Olen erimieltä. Ei pidä lannistua.

Lannistumista kuvaa ehkä parhaiten sujuvasti mennyt kokous. Pysyttiin asiassa, ei huudettu eikä jankutettu. Ellei sellaiseksi katso tuota iänikuista ennaltaehkäisyä. 
 
Ei tilanne aivan huono ole esim. siksi ettemme syö velaksi. Poistoja emme pysty kattamaan. Tilanne on tuttu yritysveroilmoituksia tehneelle. Poistoja tehdään sen mukaan mitä talous antaa myöden. Eihän tällainen tilanne hyvä ole, mutta ei lähelläkään katastrofia. 
 
Mitä tulee rakenneuudistuksiin, niin ne ovat lähteneet hyvään vauhtiin. Luojan kiitos. Ei kylläkään toimimattomalla porvarienemmistöllä vaan vastuullisten valtuutettujen enemmistöllä. Koulu-uudistus on lähellä toteutumistaan vuosien jauhamisen jälkeen. Pian se nähdään kestääkö selkäranka tai siirrytäänkö jälleen viime tipassa siltarumpu ja demagogisen politiikan tielle. 
 
Terveydenhoidossa on lähdetty metsästämään syytä miksi leikkauksiin Ugissa menee rahaa kaksi kertaa niin paljon kuin muissa kunnissa. Uskon syyn ja korjaustapojen löytymiseen. Mikäli vastuullisuus säilyy enemmistönä niin tämäkin saadaan hoidettua. 
Lisää rakennemuutosta vaativia kohteita varmasti löytyy. Ei hetkessä eikä suunsoitolla vaan puurtamisella. 
 
Kyllä kaupunkia aiemminkin on asiallisesti hoidettu ei siitä ole kysymys vaan siitä, että tulot ovat pudonneet emmekä ole pystyneet riittävän nopeasti asioita korjaamaan. Näin yleensä käy, on sitten kysymys yrityksestä tai yhteisistä instituutioista.