Suomen joukkueurheilu on noussut samaa vauhtia kuin yleisurheilu on painunut maanrakoon. Jääkiekko, lentopallo ja salibandy ovat yleisistä joukkuelajeista maailmanhuipulla. Koripallo Euroopan ja jalkapallokin on nousemassa aallonpohjasta sukupolven vaihdoksen tultua loppuunsaatetuksi.

Koripallon nousu on varmaan ollut monelle yllättävää. Liigassa nousu on ollut selvästi näkyvistä eikä se voi olla näkymättä maajoukkueessa. Takavuosina saatettiin ottaa loppukaudesta loukkaantuneiden tilalle pulskia lopettaneita pelaajia. Nyt sellaisilla ei ole mitään jakoa kentällä. Parhaat pelaajamme viedään kaikissa lajeissa Euroopan kentille. Hyvä näin. Sitä parempi kehitys mitä kovemmat pelikumppanit ja vastustajat. Kotimaisilla kentillä kehitys pysähtyisi. Nyt kun urheilu on täyttä ammattilaisuutta on pelaajan henkilökohtaiselta kannalta hyvä saada pesämunaa niille ajoille, kun pelaaminen loppuu. Urheilu-ura on venenyt huomattavasti. Enää ei ole yli 40-vuotinenkaan urheilija harvinaisuus. Monille löytyy työ urheilun parista. Kaikille ei niitä riitä, eikä kaikista niihin hommiin olekkaan.

Korihaiden kausi alkaa huomenna harjoitusottelulla Luulajaa vastaan. Joukkue on melkoisesti muuttunut ja nuorentunut. Joukkuetta voisi tituleerata tulevaisuuden joukkueena. Toivottavasti joukkue lunastaa odotukset ja pysyy kasassa muutaman vuoden. Kovia menetyksiä tuli vain yksi, Bojan Sarcevic. Hän olikin kuin U:kin oma pelaaja. Jo juniorina hän tuli tänne Bosniasta, missä hän oli kerännyt taitonsa Heikki Walan ja hänen miestensä rakentamalla ulkokentällä. Takkuinen on hänen siirtonsa ollut. Hän lähti varoituksista huolimatta Honkaan, joka ajautuikin konkurssiin. Nyt on paikka löytynyt Kotkasta. Mitenhän yleisö tulee Pohitullissa häneen suhtautumaan?