Minua on pyydetty kirjoittamaan tänne, joten olen miettinyt, mistä kirjoittaisin. Ennen varsinaista tekstiä haluaisinkin esittää pari huomiota. Koska olen elänyt kahdeksan vuotta elämääni espanjaksi Meksikossa, antaa se minulle mahdollisuuden katsoa kauemmas Uudestakaupungista ja Suomesta. Koska ihmisen tulee käyttää vahvuuksiaan ja koska olen viettänyt alkuviikon aiheen parissa, kirjoitan tällä kertaa pienen yhteenvedon Ecuadorin Kansalaisvallankumouksen saavutuksista, järjestettiinhän Andien alueen maassa presidentinvaalien toinen kierros viime sunnuntaina 2.4.

Vaikka vertailukohteeni, joka perustuu myös pitkään perehtymiseeni Latinalaisen Amerikan poliitiikkaan, onkin maantieteellisesti kaukainen, löytyy aiheesta vahvat yhtymäkohdat Suomeen. Siksi tekstiä ei pidä lukea kuin piru Raamattua. Ennemminkin se pitää nähdä luovana keskustelunavauksena siitä, mikä on julkisen sektorin rooli hyvinvoinnin tuottajana. Aihe on nyt varsin kuuma täällä, koska sote-uudistus uhkaa kuntien itsemääräämisoikeutta ja hyvinvointivaltiota, joista meidän kaikkein yhteinen elämä on pitkälti riippuvainen tiedostimmepa sitten sitä tai emme. On hyvä tiedostaa, että politiikka on aina arvovalintoihin perustuva tahtotila. Jotta politiikassa voisi toteuttaa arvojaan, pitää kyetä näkemään asioiden väliset yhteydet eli hahmottaa laajat kokonaisuudet.

Näin ollen lukija voi siirtyä mielessään kohti Uuttakaupunkia, kunnallispolitiikkaa, pohtia, onko uusliberalismille, yksityistämiselle ja julkisen talouden rappeuttamiselle vaihtoehtoja. Ehdottomasti on, koska Ecuadorin esimerkki kertoo siitä, miten vasemmistolaisen maailmankatsomuksen kautta voidaan rakentaa parempaa yhteiskuntaa kaikille. Yleistä paradoksia vahvojen julkisten panostusten ja julkisen talouden vakauden välillä ei siis ole. Samalla kun valtio tai kunta pumppaa rahaa ihmisten peruspalveluihin, voidaan tasapainottaa julkista sektoria, muun muassa verotuksella, saamalla raha kiertämään ja jäämään palvelemaan paikallisia ihmisiä sekä luomaan työllisyyttä. Elvyttäminen maksaa lamankin olosuhteissa aina itsensä takaisin. Sen sijaan julkisen talouden kurjistamisesta hyötyvät lyhytaikaisesti vain hyvätuloiset, edes valtio tai kunta itse ei siitä hyödy.

Oma vahvuuteni suhteessa Uudenkaupungin politiikkaan rakentuu kolmesta peruspilarista eli lapsuudestani ja nuoruudestani täällä (1984 – 2000), laajasta politiikan sekä sen tutkimuksen yliopistoista ja kaduilta kumpuavasta tietotaidostani (2000 – 2016) ja kaikesta siitä, mitä voin näin ollen tuoda paikallispolitiikkaan espanjankielisen maailman vaihtoehtojen valikoimista (2003 – 2016). Uudenkaupungin poliittinen ilmapiiri kaipaa ideoita kaikkialta Suomesta, miksei myös esimerkiksi Bogotán ja Mexico Cityn kaduilta. Tekstistäni voi olla montaa mieltä, mutta juuri se on minkä tahansa kirjoituksen tarkoitus, herättää keskustelua. Avaukseni ei ole ihan tavanomaisimpia, menkäämme siis tapaukseen Ecuador.

Maailmantalouden kriisistä huolimatta Ecuador kasvoi yhdeksän vuoden (2007 – 2015) välillä tasan prosentin enemmän eli 3,9 prosenttiyksikön vauhdilla, kun Latinalaisen Amerikan keskiarvo samalla ajanjaksolla oli 2,9 prosenttia, Latinalaisen Amerikan ja Karibian talouskomission (CEPAL) joulukuussa 2015 julkistettujen tietojen mukaisesti. Samalla aikajaksolla, yhdeksän vuoden keskiarvo euroalueen maille on vaatimattomasti vajaat 0,8 prosenttia. Siksi tilastotiedot kertovat omaa korutonta kieltään siitä, kuinka hyvin vasemmistolainen talouspolitiikka voi käytännössä toimia. Siinä missä Ecuadorissa on sijoitettu rohkeasti lisää yhteistä rahaa julkiselle sektorille, EU-alueella on köyhdytetty julkista taloutta leikkauspolitiikalla. Ecuadorin kasvu selittyy paitsi julkisen sektorin suurilla infrastruktuurihankkeilla ja hyvinvoinnin panostuksilla, myös tuotantosektorin tarkoituksellisella monipuolistamisella. Tämä on tarkoittanut esimerkiksi metsäteollisuuden, kalastusteollisuuden ja biopolttoaineiden kehittämistä, mikä puolestaan on edistänyt työllisyyttä.

Makrotalous on saatu kuntoon myös lisäämällä verotusta ja estämällä laajamittainen veronkierto. Helmikuun presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen ja parlamenttivaalien yhteydessä 19.2. maa päätti kansanäänestyksensä kieltävänsä ensimmäisenä maailmassa veroparatiisit. Alianza Paísin (AP) johdolla verotettavat tulot ovat nelinkertaistuneet paikallisten tietojen mukaan, mikä on ollut omiaan tervehdyttämään maan julkisen sektorin, johon tehdyt investoinnit on puolestaan kuusinkertaistettu verrattuna lähtötasoon ennen uutta sosialistihallintoa. Ecuadoria vuosina 2007 – 2017 johtaneen Rafael Correan mukaan 21. vuosisadan sosialismissä varsinaista keinovalikoimaa tärkeämpää on se, että tavoite on oikea: ”Pääoman pitää olla ihmisten palvelussa eikä toisinpäin.” Vuonna 2007 valtion julkisen talouden budjetti oli viiden miljardin dollarin luokkaa, kun jo vuonna 2017 päästiin 36 miljardiin. Verotettavat tulot nousivat samalla ajanjaksolla neljästä 16 miljardiin. Toisaalta turismiteollisuudesta saatavat tulot ovat yli kolminkertaistuneet viimeisen kymmenen vuoden aikana. Vielä valtionkassaan kertyviä tuloja tärkeämpää on ollut se, että pääoma on asetettu palvelemaan inhimillistä kehitystä terveyden, koulutuksen ja yleisen elämänlaadun muodossa pääsemällä näin lähemmäksi vasemmistolaisessa ajattelussa niin keskeistä oikeudenmukaisuuden päämäärää.

Talouden menestysreseptiä voidaan selittää myös alhaisella 4,3 prosentin työttömyydellä, joka maassa vallitsi vuonna 2015, vaikka se kasvoikin muuttuneessa tilanteessa 5,7 prosenttiin maaliskuussa 2016. Dollaria virallisena valuuttana käyttävässä Ecuadoriassa palkka riitti ennen Correan kautta noin 40 prosenttiin peruselintarvikkeista, mutta sen jälkeen kun minimipalkat on yli kaksinkertaistettu, voidaan puhua ”arvokkaasta palkkauksesta”, joka vastaa sataprosenttisesti ruokatarpeisiin. Tässä kohtaa tarkkojen määrällisten lukujen antaminen ei anna oikeaa kuvaa palkkauksen ostovoimasta Ecudoriassa, koska nykyinen 375 dollarin minimipalkka on elinkustannusindeksiin suhteutettuna paljon isompi summa tässä maassa kuin Suomessa. Vuonna 2007 minimipalkka oli vain 170 dollaria. Kuitenkin esimerkiksi poliisien, opettajien ja lääkärien palkat ovat nousseet vielä tätä enemmän vuoden 2007 noin 200 dollarin lähtötasosta aina nykyiseen 900 dollariin. Suomessahan etenkin tärkeän kuntasektorin työntekijöiden palkkaus laahaa edelleen maata.

Argentiinalainen politiikantutkija, Harvardista tohtoriksi valmistunut, Atilio Borón kokosi ennen nyt käytyjä vaaleja kätevän muistilistan Ecuadorin sosioekonomisesta kehityksestä, josta poimin pari havainnollista esimerkkiä. Vuonna 2007 maan niin sanotuista öljydollareista jäi Ecuadoriin vain 20 prosenttia, vuonna 2017 tämä luku on 81 prosenttia. Vauraus ei siis enää virtaa maan rajojen ulkopuolelle. Öljyä käytetään myös teiden päällystämiseen. Vuonna 2007 Ecuadorin tieverkostoa pidettiin maanosan kolmanneksi huonoimpana, mutta nyt se arvioidaan toiseksi parhaaksi. Köyhyys on laskenut numeroina 38 prosentista 21 prosenttiin. Koko Kansalaisvallankumouksen henkeä kuvaa se valtava siirtymä yksityissektorin vetämästä perhekeskeisestä harvojen taloudesta vahvaan valtiojohtoiseen kaikkien kansantalouteen, mikä koulutuksen kentällä on koettu: kymmenen vuotta sitten aloitetut koulutusuudistukset tarkoittavat sitä, että perheiden ei enää tarvitse maksaa opetuksesta, sillä Correan aikakaudella unelmasta on tullut totta, enää yksityistä koululaitosta ei voi pitää julkista järjestelmää parempana. Muutosta voi siis hyvin verrata siihen laajaan ajattelutavan murrokseen, mikä Suomessakin koettiin 1970-luvulla siirryttäessä uuteen peruskoulujärjestelmään, ja jonka puolustamista on syytä jatkaa. Unesco onkin antanut Ecuadorille tunnustusta yhtenä niistä maista, jotka ovat edistyneet eniten koulutuksen saralla. Vähätuloisimman yhteiskuntaluokan lukiokoulutuksen osuus kasvoi lähes 21 prosentilla vuosien 2007 ja 2015 välillä. Tämä puolestaan näkyi siinä, että korkeakoulutukseen pääsevien alkuperäiskansojen osuus kasvoi melkein kahdeksalla prosentilla 2006 – 2014 ja afroecuadorilaisten osuus seitsemällä prosentilla.

Kansalaisvallankumouksen ja presidentti Correan aikakaudella koulutukseen on panostettu enemmän kuin aikaisemmin. Esimerkiksi julkisen koulutuksen oppilasmäärä on lisääntynyt 2,6 miljoonasta 3,5 miljoonaan. Erityisesti köyhin väestönosa on tullut entistä paremmin koulutusmahdollisuuksien piiriin. Lisäksi Correan aikana Ecuador on sijoittanut jo yli neljä prosenttia bruttokansantuotteesta koulutukseen, vaikka esimerkiksi vuonna 2001 koulutukseen panostettiin vain 0,85 prosentin verran. Toisaalta Ecuadorin nopea lähes neljän prosentin talouskasvu vuosien 2007 ja 2015 välillä vääristää BKT-suhdetta, sillä talouden varsin nopea kasvuvauhti ehti parhaimmillaan ylittää myönteisesti aina hitaammin toteutuvat julkiset investoinnit. Myös esimerkiksi stipendien määrää on lisätty ja uusia yliopistoja on perustettu.

Mitä tulee terveydenhoitoon, on sen piiriin tulleiden ihmisten määrä kasvanut reilulla kolmanneksella. Viimeisten vuosien aikana Ecuadorin valtio on sijoittanut yli 13,5 miljardia dollaria kansanterveyteen. Se on rakentanut 21 uutta sairaalaa ja saanut yli 20 000 uutta lääkäriä palvelukseensa. Maailman terveysjärjestö (WHO) on korostanut aliravitsemuksen puolittautumista vuoden 2007 1,1 prosentista vuoden 2014 erittäin alhaiseen 0,4 prosenttiyksikköön. Myös käynnit sairaaloissa ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti: vuonna 2006 niissä suoritettiin 16 miljoonaa vierailua, mutta jo vuonna 2015 sairaalakäyntejä tuli 38 miljoonaa, mikä osaltaan näyttää onnistuneen sosiaalipolitiikan kerrannaisvaikutukset 16 miljoonan ihmisen maassa.

Kiteytän vielä sen vaaliuutisen, että AP:n Lenín Moreno voitti pyörätuolista käsin Ecuadorin presidentinvaalien toisen kierroksen, joten toukokuusta lähtien kaikki tasapuolisesti huomioiva Kansalaisvallankumous voi jatkua uuden johdon voimin. Vaaleissa vain äänestäjät päättävät.

Kysytään vielä lopuksi lukijalta: Mitkä ovat faktoihin perustuvan kertomuksen yhtymäkohdat tänä vuonna 400 vuotta täyttävään Uuteenkaupunkiin?

Lähteet: El Comercio; INEC; El Telégrafo; Telesur; Datosmacro.com; El Universo; CNE; Ciudadnueva.org.ar; Atilioboron.com.ar; Andes.info.ec;

Valtiotieteiden tohtori (VTT) Sami T. T. Laaksonen – kirjoittaja on ehdolla Uudenkaupungin kunnallisvaaleissa Vasemmistoliiton riveissä numerolla 40.

Ehdokkaan näkemyksiin voi tutustua tarkemmin Facebookin Uudenkaupungin valtuusto & kaupunkilaiset -ryhmässä, kaikissa vaalikoneissa ja ehdokkaan kotisivulla:

 

http://kuntavaaliehdokas.fi/samilaaksonenuusikaupunki2017/