Oli vaihteleva ja toimelias lauantai. Lähdettiin vaimon kanssa aamulla klo 9.00 liikkeelle. Torilla oli Taitotori ja U:kin Eläkeläiset ry:llä oli myyntipöytä ja ohjelmaa. Minut oli valittu pitämään avauspuhe ja toiminnan esittely klo 10.00.

Siinä se sitten meni ja alkoi odottelu. Olimme ilmoittautuneet toisen eläkeläisjärjestön, Maininkin, kesäteatteri reissuun Poriin. Bussi lähti klo 11.30. Ei olisi kotona ehtinyt käydä kuin pyörhtämässä. Muutama kymmen kilometriä ennen Poria alkoi näyttää, että olemme joutumassa rajuilman kouriin. Jonkinajan kuluttua alkoikin ihan päällä oleva ukonilma, vettä tuli niin ettei kuski nähnyt ajaa kuin matelemalla ja tuulikin aika lujaa.

Teatterin portilla istuimme sitten autossa jonkin aikaa. Sitten ilma hellitti niin, että jotenkuten selvisi katsomoon joka oli sentään katettu. Näytelmä oli ihan hyvä, samoin näyttelijät. Olivathan tunnettuja. Minullekin olivat yhtä lukuunottamatta tuttuja jonkinverran. Miia Lindström oli täysin vieras. Pääosassa oli Kristo Salminen. Ei riitä, että Tauno Palo oli loistelias näyttelijä, hänellä oli vahvat geenitkin. Niin oli Kristo Salminenkin isoisänsä näköinen ja oloinen, että olisi taatusti käynyt Tauno Palosta nuorena. Kuinkahan moneen polveen hänen geeninsä periytyvät.

U:kiin tultua oli sitten taas kuumaa ja kosteaa. Lapsena oli tällaisia kesiä ja niitä joskus kauhulla muistelen. Alkukesästä kuumalla pellolla harvennettiin sokerijuurikasta, sitten niitä perattiin. Seuraavana oli vuorossa heinähommat. Siitä oli romantiikka kaukana. Ei oikein tullut mieleen suomalaiset elokuvat, kun ahtaassa ladossa heiniä hangosi. Hikisenä, pölyisenä ja itikoiden syömänä. Siitä selvittyä alkoi klapien paiskominen puuvajaan. Onneksi näistä muista on päässyt, mutta klapihomma on jälellä. Viime viikolla aloitin ja tällä viikolla on ohi ellei sitten sateet kiusaa.