Nykypolitiikan on vallannut vastuun pakoilu ja omien mielipiteiden unohtaminen. Selkeästi se näkyy suhteessa EU:n. Aikoinaan asiasta äänestettäessä selkeä enemmistö kannatti liittymistä. Nyt ei tapaa ketään joka olisi liittymistä kannattanut. Ei kuolleisuus ja maastamuuttokaan ole ollut niin vilkasta, että enemmistön olisi pitänyt kadota.

Aikanaan vastustajia pidettiin typerinä isänmaan vihollisina. Kerrottiin liittymisestä etuja, jotka taatusti piti tietää paikkansa pitämättömiksi. Nyt on tullut lisäksi asioita joita ei silloin ennakoitu. Nyt nämä samat kannattajat levittävät juttuja, jotka mustamaalaavat EU:ta perättömästi. Ollaanko me aina tekemässä päätöksiä totuutta vailla olevilla tiedoilla? Kyllä nyt jotkut politiikot yrittävät myös asiallisesti kertoa totuuden. Se hautautuu kuitenkin mustamaalaajien juttujen alle täydellisesti. Olemme joutuneet sen vietäväksi miltä asiat halutaan näyttävän.

En aikoina kannattanut EU:ta enkä nyt kannata mustamaalausta. Yleinen väite on miten paljon olemme rahaa lahjoittaneet EU:lle. Yhtään ei ole lahjoitettu. Olemme lainanneet, josta olemme saaneet korot. Olemme taanneet lainoja jotka eivät ole langenneet maksettaviksi. Mitä tulevaisuus tuo tullessaan sitä ei tiedä kukaan. On helppo ennustella synkkää tulevaisuutta. Odottaisin ennemmin kerrottavan mitä nyt tulisi tehdä. On turhaa präkittää, kun kakat on housussa.

On turhaa rähjätä miksi liityimme, miksi olemme lainanneet, miksi olemme taanneet. Ne on tehty ja niitä ei tekemättömäksi saa. Nyt tarvitaan kaukonäköisyyttä ja vastuunkantoa. Nurkan takaa herjojen heittely ei auta yhtään mitään. Taas pitää muistuttaa Tuntemattoman sotilaan Hietasen tavoin, em mää syyllissi kaippa vaan Lahtist ja konekivääri.