Aikanaan Elias Lönnroth kiersi Karjalaa tuohikontti selässä keräten runoja. Olisiko jo aika tehdä sama Vakka-Suomessa. Nythän on paremmat vehkeet kuin tuohivirsut ja kontti. Runoja on paljon täältäkin. Ensimmäinen muistiini jäänyt on isoisän silloin tällöin lausuma runo  Marjaanasta ja Räävelistä. Siitä ei ole mieleeni jäänyt yhtään säettä. Seuraava runo onkin nuoruudesta. Sen lausui aina kaljapäissää eräs mies. Se oli niin vaikuttava, että siitä on jäänyt mieleen säkeitä sieltä täältä. Se kertoi kuumasta kesästä ja alkoi näin;

Juuri heinäteon aikaan,

ah miten panna sainkaan.

Ymmärtänette miksi en siteeraa enempää. Viime vuosina juuri it-aikaan olen saanut pari runoa jotka olen tallentanut koneelleni. Ensimmäinen on lokalahtelaisesta Sakomammasta. Hänestä kertoi eräs jo manan majoille mennyt mies. Hän kertoi runossa kerrottavan myös isästään. Samoin hän kertoi miten Sakomamma vaikutti hänen lapsuuteensa.

Eilen sain sata vuotta sitten kirjoitetun runon. Se kertoo Vehmaan Työväentalolla tapahtuneesta. Siellä sai myös surmansa lähisukulaiseni. Hän oli runossa kerrottu pienten lasten isä.

 

Laulu Vehmaa murhasta 1918
Sanat ja sävel Henrik Toivonen
(Brentel-Hessu)

 

1.
Ootko kuullut tapaust,
kun tapahtuma oli juuri uus.
Nyt kolmas päivä helmikuut,
se asia oli aivan uus.
2.
Mä aijon kirjoittaa
ja hiukan tässä ilmoittaa.
Ett, se oll suuri murha työ,
kun Vehmaal tehtiin yhten yön.
3.
Kun nuorukaiset viettivät,
ja huvejansa keksivät.
Tuoll Vehmaan
huvitalossa,
se ol kaikkein tiedossa.
4.
Tuo villi kansa saatana,
ja lahtar joukko kauhea.
Nyt hyökkäsivät paikalle,
tuo ihmisverta janoava.
5.
He alkoivat nyt ampua,
ikkunoista ovista,
nyt tätä kansaa turvatont.
6.
Nyt kansaa kaatui lattial.
Ol ihmispar
kain ulinaa,
neitoin lasten parkunaa.
7.
Mä ilmoitan viell semmoisen,
Rahkmalasta kotoisin,
tuo VEIKKO kaunis poikanen,
siviä, nöyrä, hiljainen.
8.
Hän läksi poijes karkaamaan,
he ampuivat hänt useaan,
ja pistelivät pistimil,
he saivat hänet kiin.
9.
Tuo VEIKKO parka verensä
vuodatti heidän edessään,
ja vihdoin antoi henkensä.
Tuon julman joukon edessä.
10.
Nyt veljen veri kedollaan,
huutaapi maasta Herralle.
Kostoa ankaruutta myös,
tuon julman joukon verityöst.
11.
Kyll paljon vietiin Tuonelaan,
kun oli saaneet haavoja,
ja kuolemankin vammoja,
kuin nuorukainen Vinkkilän.
12.
Tää olkoon viellä lisäksi,
ett kuoli perheen isäkin.
Ja vaimon, lasten suru soi,
he itkevät, nyt isä pois.
13.
En laula teille turhia,
kyll siellä tehtiin murhia.
Ei ole mihinkään verrattu,
ei historiassa kerrottu.
14.
Tää Vehmaan neito suloinen,
ja sydän hällä iloinen.
Minä luulin sinun surevan,
kun sulhos muutti tuonelaan.
15.
Mutt, onko sota tämmöinen,
kun ei ole vastainen.
Se otetaan vaan vangiksi,
ja päästetään taas taas vapaaksi.
16.
Sä hedelmöivä Vehmaanmaa,
sinun on paljon muistissa,
ja verisenkin kirjoitusta,
kuin onkin monta muistutusta.
17.
Vieläkös Herra armahdat,
ettes anna lapsias,
sen julman joukon saaliksi,
ja aseittensa maaliksi.
18.
En laula teille kaikkia
se on mulle l
iian vaikea,
kun vapisevat käteni,
ja horjuu heikko järkeni.
19.
Mutt, Herra muista minua,
en luovu koskaan sinusta.
Vaikk, koko maailma vastaan ois,
en unhoittaa Sua koskaan vois.
20.
Joko kansas lopetat,
tai muuten häntä komennat.
Suo että lapses nöyrtyisi,
Sull, kiitos uhrin kantaisi.
21.
Nyt päätän tämän veisuni,
kun loppu täällä reissuni.
Mutt, palkkaa teiltä rukoilen,
tarvitsen matkaevääkseen.
22.
kysyn sulta lahtari,
miks, Vehmaalle sä matkustit?
Et lihaa saanut syödäkses;
vaan hautaan vietiin se.